Valtiovalta, opetushallitus ja muutkin organisaatiot ovat taas kuluttaneet paljon rahaa ja muita resursseja perusopetuksen oppituntien nimiksi ja määriksi. Lähipäivinä julkistetaan työryhmän esitys uudeksi tuntijaoksi, joka on sisällöllisesti luultavasti sama kuin nykyinenkin, sillä kaikki opetus ja osaaminen perustuu puhe-, luku-, kirjoitus- ja kielitaitoon sekä tieteisiin, taiteisiin ja muuhun kulttuuriin.

Olisi luotava pysyvä ja joustava oppiainejärjestelmä, joka voi seurata aikaansa didaktisin sekä teknisen ja muun kehityksen edellyttämin jatkuvin eri kouluissa tapahtuvin, kasvatustieteen asiantuntijoiden ohjaamin muutoksin. Näin resursseja säästyisi opetukseen ja oppimiseen.

Todellisia muutoksia ei ole tapahtunut koko koulujärjestelmämme olemassaolon aikana. Perustuvatko nimikkeet taito- ja taideaineet sekä reaaliaineet jonkin totuuskomission määräykseen? Joskus laulusta ja soitosta tuli musiikki, kuvaamataidosta kuvataide, veistosta tekninen työ, äidinkielestä äidinkieli ja kirjallisuus; mutta runous ja muu kirjallisuus ei kuulu peruskoulussa ja lukiossa ollenkaan taideaineisiin.

Nyt kannatetaan draamaa uudeksi taideaineeksi, miksei sen sijaan irrotettaisi omakseen uusi ja todellinen taideaine "puhetaito ja kirjallisuus", johon tuo draamakin sisältyisi; tai sitten vain yläkouluun ilmaisutaito ja draama tasavertaisesti muiden taideaineiden kanssa, siis suurimmalta osaltaan valinnaisaineeksi. Tämä olisi huonompi mutta helpompi ratkaisu jähmettyneelle ajattelulle. Ja pedagoginen draamahan jo osataan aihekokonaisuuksia ja kokonaisopetusta suosivissa kouluissa, joissa tuntijako on käytännössä vain ohjeellinen niin kuin painotteisessakin opetuksessa. Mihin oppiaineeseen kuuluvat vaikkapa tanssi ja sirkus? Kysyn ihan vakavasti.

Vaikeinta lienee järkeistää uskontojen, elämänkatsomustiedon ja etiikan opetus. Tässä myös huomautan, että kaunokirjallisuus sisältää paljon näiden kokemista ja oppimista. Kaikille yhteinen uskontotieto olisi nykymaailmaan, erityisesti nyky-Suomeen, sopivin ratkaisu, joka ei uhkaisi mitään eikä ketään vaan mahdollistaisi kaikkien arvostuksen säilymisen vähintään yhtä hyvänä kuin nykyään.

Olisi aika päästä oppiainekeskeisyyksistä eheään oppimiseen ja yhteistyöhön, olisi nähtävä opiskelun ydin ja hylättävä varsinkin itsekäs ajattelu.